Hanoi – Spring rolls and a street fight

Hey there, in case you aren’t among the lucky 5 million who understand Finnish, here is a link to the English version below! Enjoy!

Hanoi-2-1

Vietnaaam, oi Vietnam! Nimensä mukaisesti mesta on aika namnam, sillä ruoka täällä on Aasian maukkaimpia. Silmien edessä pyörii joka kerta kevätrullat, nuudelisopat ja tummista tummin kahvi, kun joku mainitsee tämän itäisimmän ihmeen Indokiinan niemimaalla.

Reissattiin jälleen kerran bussin avustuksella Sihanoukvillestä ensin Phnom Penhiin ja sitten rajan yli Ho Chi Minh Cityyn eli vanhan kansan Saigoniin. Eteläisessä Vietnamissa ei kauan hapannuttu, vaan mainostuksen uhreina otettiin aika nopeasti halpalentoyhtiön uutuuttaan hohteleva peltipurkki kohti Hanoita.

Kun yön pimeydessä kiidettiin kohti Hanoin kaupungin valoja valkeni viimeistään, että Pohjois-Vietnamissa oli totta tosiaan talvi. Pari päivää meni tekareita kalistellessa ja luikautin ensimmäistä kertaa Annapurnan jälkeen kaihoisat luritukset koto-Suomen kaapissa killuville talvitakeille.

Hanoi-1Hanoi-9

Sää ei ny suosinu, mutta muuten Hanoi tarjoili Vietnamin parhaita paloja! Ihmeteltiin päivä toisensa jälkeen vanhankaupungin katuja, joissa sääntönä tuntui olevan, että saman alan kaupat ovat keskittyneet omille teilleen: oli vieri vieressä kuhisevia peltikauppoja, nappipuoteja, reppuputiikkeja ja jotenkin kaikille tuntui riittävän asiakaskuntaa. Mistään suurista autokaistamarketeista ei täällä ollut harmainta aavistusta.

Hanoissa oli mukiinmeneviä nähtävyyksiä kirjastoista temppeleihin, joissa kannattaa vilauttaa opiskelijakorttia aina tarpeen tullen. Mutta jos ollaan oikeesti rehellisiä, niin nautin eniten, kun sain istua vanhankaupungin kuppiloissa vietnamilainen kahvi kädessä ja seurata kadun vilskettä. Meno oli kuin parhaimmista telenoveloista: oli pyörällä sotkevia kukkamyyjiä valtavien huojuvien puskiensa kanssa, puheliaita perheitä kokkailemassa nuudelisoppia kiireisille lounastajille ja jopa skootteriukkojen katutappelu keskellä risteystä.

Hanoi-2-2Hanoi-3-2

Iltaisin Hanoissa kannattaa suunnistaa paikallisiin oluttupiin, joissa voi maistella tuoretta mallasjuomaa suoraan tonkasta ja napostella pähkinöitä paikalliseen tapaan. Jos olet tuvan ainut ulkomaalainen, varaudu siihen, että kohta paikalle pölähtää kasa muitakin uskaliaita turisteja esimerkin innoittamana.

Hanoi on myös loistokeskiössä, jos haluaa matkata pohjoisen muille nähtävyyksille: läheltä löytyy vaelluksia Sapan riisipelloille ja Halong Bayn postikorttimaisemissa. Näihin kannattaa kuitenki suunnistaa kesällä, sillä talvella matkailija voi kohdata mutavyöryjä tai Kiinan puolelta puhaltavia saastepilviä.

Hanoi-5
Ho Chi Minhin mausoleumi ja eräs linssilude. // The mausoleum of Ho Chi Minh and certain Hulio.

Vietnaaam, oh Vietnaaaam! Whenever someone mention Vietnam, I have mouth-watering spring rolls, delicious noodle soups and tasty black coffee rolling before my eyes. This is a perfect spot for foodies who wish to find something yummy for their tummy.

We travelled once again with a bus from Sihanoukville (or actually Koh Rong Samloem but never mind) to Phnom Penh and crossed the border to reach Saigon, the former glorious name for Ho Chi Minh City. We didn’t spend too much time in the South but booked extremely cheap plane tickets and flew all the way to Hanoi in the Northern part of Vietnam.

Hanoi-7Hanoi-3-3.jpg

As the lights of the Hanoi city grew bigger in the horizon, we started to realize in the airport bus that it truly was winter in this part of the world. So a few days were spent shivering in the cold weather and I missed my winter coats back in Finland first time since the trek in Annapurna Circuit, Nepal.

Although the weather wasn’t the best, Hanoi offered interesting stuff to see and experience. As we wandered on the tiny streets of the old town, we were amazed by the amount of shops that were doing business next to each other while selling pretty much the same stuff: there were shops selling buttons, stores for tin plates and vendors for backpacks. They all had customers but I have no idea how and the big supermarkets with huge parking lots were only a distant dream here.

Hanoi-3-4.jpgHanoi-3

Hanoi had some nice sightseeing spots from libraries and museum to temples where you can get student discounts if you remember to flash your student card. But I must admit that I enjoyed the most when I could just sit in a café, enjoy some Vietnamese coffee and follow the life on the city’s lively streets. You could easily spend hours just watching how the events beating the best TV-series would unfold: there were vendors cycling with their wobbly flower bushes, chatty families cooking noodle soups for busy workers in the lunch time and even a street fight between two men driving scooters in the middle of crossroads.

In the evenings, you should experience the atmosphere in Hanoi’s beer houses and taste their freshly made beer and nuts on the side. If you happen to be the only foreigner in that beer house, expect to be surrounded by other adventurous tourists in no time.

Hanoi-10-2.jpg
Pakollinen turreposeeraus. // Compulsory tourist photo.

Hanoi is also a great centre for travellers who wish to explore more of the Northern areas in Vietnam: you can easily reach the rice fields treks in Sapa from there or take a trip to the postcard sceneries of Halong Bay. These places are extremely beautiful in the right weather conditions but mind you that they may be full of mud floods or smog in the winter.

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s