Envy and gratitude

Hey there, in case you aren’t among the lucky 5 million who understand Finnish, here is a link to the English version below! Enjoy!

Bangkok-1-3.jpg

Kateus. Yksi kulttuurimme kuolemansynneistä. Kävin mielenkiintoista keskustelua kateudesta viimeksi täällä Indonesiassa. Kovin usein se liittyy ruusuisiin kuviin toisten saavuttamista asioista – että ne ovat tulleet helposti, ilmaiseksi ja pyytämättä. Tuntuu, että varsinkin länsimaisessa kulttuurissa yksilön korostaminen velvoittaa vertailemaan toisten kiiltokuvia omaan arjen harmauteen. Onhan meilläkin Suomessa sanonta “suomalainen maksaa 100 euroa siitä, ettei naapuri saa 50 euroaan”. Ihan hyvin tämän voisi yleistää eurooppalaisiin tai amerikkalaisiin. Tai ehkä koko tunne on universaali. Jotenkin omassa mielessä kateus kuitenkin menee nimenomaan yksiin niiden kulttuurien kanssa, joissa individualismi on nostettu korokkeelle.

Olen monesti kohdannut kateutta tätä matkaa suunnitellessa ja toteuttaessa. “Miten tuommosella hepsankeikalla voi olla varaa matkustaa kahdeksan kuukautta? Onkohan sen vanhemmat maksaneet kaiken? On se helppoa, kun voi noin vaan lähteä ja saa kaiken ilmaiseksi! Menis töihin/opiskelemaan/tekemään jotain järkevää, eikä pyöris tyhjäntoimittajana ympäri palloa!”

Bangkok-1-10.jpg

Tiedostan kyllä, että kovin monella ei ole taloudellisia mahdollisuuksia tai aikaa lähteä pitkälle matkalle. Mutta se, mitä moni ei ehkä tule ajatelleeksi on, että myös tällaisen unelman saavuttamisen taustalla on kovaa työtä. Mä olen ihan tavallisesta perheestä. Säästin tätä varten rahojani 18-vuotiaasta asti, samalla kun maksoin itse oman elämiseni ja koulutukseni yliopistossa. Totta kai mä olen ollut turvaverkon ympäröimä ja olen ollut onnekas, että mulla on lähes aina ollut töitä – sitä ei käy kieltäminen. Mutta ei täällä pöristellä millään lottovoitoilla, isomummun perinnöillä tai toisten sponssimasseilla.

Ja toisaalta, vaikka pöristeltäisiin, niin mitäs sitten. Eikö jokaisella ole tiettyyn rajaan asti oikeus käyttää aikansa ja rahansa kuten parhaaksi näkee, kunhan se ei loukkaa muita tai muiden oikeutta samaan? Suomalaisilla erityisesti on niin valtavasti mahdollisuuksia, jotka on taattu ilmaisella koulutuksella, terveydenhuollolla ja sosiaaliturvalla. Ei se järjestelmä täydellinen ole, mutta parempaa saa hakea. Siksi olisi aika keskittyä naapurien kukkaistutusten ja viidenkympin setelien kiikaroinnista niiden omien henkisten rikkaruohojen kitkemiseen – kasvaa kateutensa yläpuolelle.

Bangkok-1-6.jpg

Jos niitä onnistumisia on ollut, niin yhtälailla olen myös epäonnistunut. Tätä matkaa ei olisi, jos olisin päässyt opiskelemaan haluamaani maisteripaikkaan viime keväänä. Rahaa ei ehkä olisi jäänyt säästöön niin paljon, jos vuosien pään hakkaaminen Helsingin yliopiston kandiohjelmiin olisi tuottanut tulosta. Ja joskus elämä ravistelee vieläkin pahemmin kuin opiskeluun liittyvillä karvailla pettymyksillä. Menetin yhden parhaimmista ystävistäni viime keväänä. Toisinaan en voi olla ajattelematta, että ystäväni olisi ehkä vielä täällä, jos en olisi ollut niin uppoutunut opiskeluihini, töihini ja koko tähän “minä, minusta, minuun”-asenteeseen. Länsimaisessa individualismin riemuvoitossa jokainen päätös on viime kädessä yksilön vastuulla. Mutta onko turvaverkon punojilla syytä mennä itseensä, jos kaikesta annetusta avusta huolimatta yksilö putoaa sen silmien lävitse? Nää on vaikeita kysymyksiä, joissa ei ole yhtä ainoaa, oikeata vastausta.

Silti ilman epäonnistumisten kokemuksia en välttämättä olis tullut ajatelleeksi, että unelmat on toteuttava heti, kun on mahdollisuus eikä vuosien päästä siinä “olosuhteiltaan täydellisessä” tilanteessa. Onko siis niin, että minun unelmani ja minun individualismini ovat vahvistuneet epäonnen hetkinä? Voi olla.

Bangkok-1-13.jpg

Elämä on joka tapauksessa niin lyhyt, että olisi pölhöä tuhlata se toisten kadehtimiseen. Me nähdään usein vain kaunis kuori koko siitä matkasta, jonka kultainen määränpää “onnistuminen” on vaatinut. Ei kukaan halua ajatella niitä yksinäisiä hetkiä, kun se kaiken saanut onnekas on tuijottanut kotinsa tyhjää seinää ja kelaillut, että olen maailman epäonnistunein ihminen eikä tästä ikinä voi tulla yhtään mitään. Tai kun kerta toisensa jälkeen se tavoitteensa saavuttanut hepsankeikka on avannut ne hylkäävät kirjeet, vaikka on tiennyt pistäneensä koko sydämensä peliin onnistuakseen. Taas olisi aika nousta alhosta ja yritettävä uudelleen, mentävä reippaana eteenpäin ja keksittävä uusia ovia koputeltavaksi. Ei oo yks tai kaks kertaa, kun oon miettinyt, että pitää olla joko täyskaheli tai täydellisen peräänantamaton yrittääkseen vielä uudelleen. Onnistuminen vaatii näitä kyseenalaistamisen hetkiä, mutta harva ulkopuolinen haluaa ajatella niitä. Ymmärtäähän sen – ajatuskin metsään menneistä odotuksista tai toiveista on äärimmäisen epämukava.

Tällä hetkellä koen valtavaa kiitollisuutta siitä, että olen tarponut niin monen pettymyksen läpi päästäkseni tänne, tälle matkalle. Ja samalla on lähes syyllinen olo, miten paljon kauniita asioita olen saanut nähdä ja miten paljon kasvaa ihmisenä, kun toiset taistelevat samaan aikaan omien murheidensa kanssa. Toivottavasti voisin välittää edes osan siitä kaikesta kauneudesta teille siellä ruudun takana. Ja luoda toivoa, että tulee niitä parempia huomisia ja uusia ovia, vaikka ne eivät ehkä tänään avautuneet. Jokaisen unelman takana on sekä tuuria että vielä enemmän epäonnistumisia – avain on, ettei luovuta. Edes silloin, kun se naapuri hihkuu kukkapuskiensa keskeltä saaneensa 50 euroa.

PS. Kuvien Bangkok näytti vierailijalle upeimmat temppelinsä ja kateutta herättävimmän auringonlaskun!

Bangkok-1-12.jpg

Envy. One of the deadly sins in our culture. Recently I had an interesting discussion on envy here in Indonesia. Often it is related to the unrealistic perceptions of other people’s successes – that these things have come easily, effortlessly and free of charge. I feel that especially in the Western cultures the emphasis on the individual forces people to compare their mundane lives to others’ seemingly perfect and yet so specifically selected images. We have a saying in Finland, which basically goes like “a Finn is prepared to pay 100 euros so that his neighbors won’t get their 50”. This would easily be true in other Western cultures. Maybe it’s actually a universal feeling. However, somehow in my mind, the envy of other people’s successes goes together with cultures that strongly promote individualism.

I’ve encountered envy many times when planning this trip and while on the road. “How does that lass have money to travel for eight months? Do her parents pay for everything? Of course, it’s easy when you can just go and get everything for free! She should go to work/study/do something useful, not wander around doing nothing!”

bangkok-4

I know that many don’t have the financial means or time to travel for a long time. But the thing many might not think in this case is that this dream has required hell lot of work to become true. I saved my money since I was 18 years old while paying my living and studies in the university. Of course I’ve had safety nets and I’ve been lucky to have jobs almost all the time – I’m not denying that. But I’m not traveling round-the-world because I won the lottery, got grandma’s inheritance or somebody wanted to sponsor this trip.

And when I’m thinking about it more, what does it really matter if I had had these sources to fund my journey? Shouldn’t everyone be able to certain extent to use their time and money as they wish if it doesn’t harm others or violate their rights to do the same? I’m only speaking from my perspective but we Finns have so much opportunities because of free education, health care and social benefits that it sometimes feels ridiculous how much envy we can feel. I’m pretty sure that this might well go in other wealthy Western countries. We have so much but yet we want more. Would it be actually time to concentrate to your own development and happiness instead of constantly remarking how many 50 euro notes your neighbours have achieved?

Bangkok-1-7.jpg

If I’ve had great successes, I’ve also failed multiple times. This journey wouldn’t have come true if I had got the Master’s placement I wanted so very much to achieve last spring. I might not have been able to save money so well if after years of failures in the entrance exams, I had been admitted to study Bachelor’s degree at Uni Helsinki. And sometimes life brings you much worse setbacks than those related to education. I lost one of my best friends last spring. I can’t help but wonder if I had been less immersed to my studies, my work and this whole “me, myself and I”-attitude, she would still be here. Maybe. In this individualized culture of ours, every decision falls on an individual. But do the members of safety nets have responsibility if one falls through it despite all the help that has been given? These are difficult questions, which have no definite right answers.

But without the experiences of failure, I might not have realized that dreams should be fulfilled right away when you have a chance, not in the distant future of “absolutely perfect conditions”. So have the setbacks reinforced my dreams and my individualism? Maybe.

Bangkok-1-8.jpg

In any case, the life is so short that it would be foolish to waste it away while envying others. It’s a cliché but true. Usually we see only a tiny fraction of the whole journey that one has traveled to that golden destination called “success”. Nobody wants to see the moments when you stared the empty wall at home alone, thinking that you are an absolute failure and nothing will ever work out. Or when you got that rejection letter year after year although you put your whole heart into “succeeding this time”. Time after time you should gather yourself after disappointments and carry on persistently, knocking on new doors. Sometimes it’s not that easy. I’ve thought on countless occasions that either I have to be completely mad or absolutely persistent to try just one more time. Success needs these times of questioning but few outsiders want to think what achieving your dreams really might require. And I understand the sentiment perfectly – even thinking about the possibility of failed expectations and hopes makes you feel extremely uncomfortable.

In this moment, I feel grateful that I gathered myself after the disappointments so that I could get here, on this journey. And at the same time I’m feeling a bit of guilt that I got to see all this beauty in the world and grow as a person when others are still fighting their own battles. I wish that I could share even a part of that beauty for you behind the screens. And bring hope that there will be better tomorrows and new doors even if they weren’t opened today. Behind every dream there are wonderful strokes of luck and even more failures – the key is that you’ll never give up. Not even when your neighbor gets that 50 euros first.

PS. In these photos Bangkok showed its most beautiful temples and sunset!

Bangkok-9-6.jpg

4 thoughts on “Envy and gratitude

  1. Voin vilpittömästi todistaa entisenä (ehkä vielä joskus tulevankin) työnantaja edustajana, että olet ansainnut tämän kaiken!
    “Kateellisena” olen lukenut matkakertomusta, mutta en usko, että minä olisin saanut yhtään mitään vaikka sinä et matkallesi olisi päässytkään! Nauttikaa matkastanne ja jatka aivan mielettömän hauskoja kirjoituksiasi, me kaikki luemme näitä iloisen kateellisina…

    Liked by 1 person

    1. Kiitoksia sanoistasi, näillähän rustaillaan tarinoita taas kelpo tovi. Haha iloinen kateus on vaan hyvä juttu – ilolla saa aikaan muutoksia omassa elämässä, jos sellaisille tarvetta on!

      Like

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s