Gaya – Patience on the platform

Hey there, in case you aren’t among the lucky 5 million who understand Finnish, here is a link to the English version below! Enjoy!

gaya

Intia opetti valtavasti kärsivällisyyttä – erityisesti juna-asemilla.

Suomessa on tullut kulutettua vuosia Valtionrautateiden penkkejä, ja olen yhtynyt usein tuttua “VR eli venaa rauhassa”-mottoa rallattelevaan käninäkuoroon. Hauskaa, sillä ei ole yhden käden sormilla laskettavissa, kun olen ollut myöhästyä suomalaisesta junasta ja joskus olen päätynyt juoksemaan ärripurrina jo eteenpäin puksuttavan veturin perässä. Intiassa kello kaulassa kulkevista junista ei ollut pelkoa. Juna tuli, jos tuli – ja usein rutkasti myöhässä.

Meillä oli lento Kolkatasta kohti Bangkokia, ja odotteluista viisastuneina otettiin juna kohti Kolkataa jo pari päivää ennen lentoa. Kun saavuttiin Gayan asemalle valmiina hyppäämään kyytiin, ei koko junavuoroa ees näkynyt taululla. Alkavaa kuumotusta ei helpottanut uutiset, joiden mukaan edellispäivänä juna oli suistunut Pohjois-Intiassa raiteiltaan ja lähes 150 ihmistä kuoli. Sanon, että se jos mikä oli kohtuullisen erikoinen ajatus kolkuttelemaan takaraivossa.

Lyhyellä tiedusteluretkellä aseman infokioskissa tuli saaliiksi käsien levittelyä, olan kohautuksia ja lupaus soitosta muille asemille. Mutta ei kai koko junavuoro voi noin vaan kadota?

gaya-4

Kun oltiin ihasteltu Gayan aseman lattialaattoja ja niitä moppaavaa siistijää jokusen tovin, tuli infokioskista herra ja kertoi junan olevan myöhässä neljä tuntia. Meillä molemmilla oli huutava nälkä ja siistijä tuijotti jo pahalla silmällä nurkassa pötköttäviä länkkäreitä. Kerättiin siis luumme, ja mentiin syömään aseman ulkopuolelle.

Tunnit vieri, eikä junaa kuulunut. Pari kertaa käytiin kysymässä, josko se peltialus on edes olemassa ja kuulemma oli tulossa, jossakin. Ei auttanut muu kuin asettua taloksi samaan aseman nurkkaan, katsella ohi kiirehtiviä paikallisia, kertoa noin muutama kymmenen kertaa samalle kerjäläiselle ettemme voineet auttaa ja spottailla rauteilla roskia natustavia rottia. Kovin sympaattisia otuksia kaikin puolin.

Odotus oli lopulta helpompaa kuin aluksi ajateltiin. Gayan asemalla oli niin paljon porukkaa, sählinkiä ja tapahtumaa, ettei aika käyny pitkäksi. Ja tuli se junakin vihdoin, yhdeksän tuntia myöhässä. Kolkataan saavuttiin kello kolme yöllä, ja ystävällinen taksikuski lähti kiertämään meidän kanssa unista keskustaa, jotta löydettäisiin joku makuusija muutamaksi tunniksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

gaya_3
Onnellinen odottaja aseman nurkassa. // Such a happy face waiting in the station corner.

India taught us a lot of patience – especially in the train stations.

I’ve traveled a lot with trains in Finland where we have a tradition of complaining about the trains being late all the time. I admit that I have been part of this group of complaining customers. It’s pretty funny actually since I can’t even count the times I have barely reached the trains in time and sometimes even ran after the them when they have already started moving forward. But in India, there was no worry that the trains would come to the platforms in time. If they came at all, they were usually pretty late.

We had a flight from Kolkata to Bangkok, and since we had spent quite some time at the train stations already, we were wise enough to leave a couple days before the actual departure date. When we arrived to the Gaya station, our train wasn’t even in the schedule screens. It didn’t help the increasing anxiety that we had just read about a train crash in Northern India, which killed nearly 150 persons. That, if anything, was peculiar to think when waiting for the train to appear from somewhere.

During the brief query at the station kiosk, we encountered lots of hands spreading, shrugging and a promise to call to the other stations. But a train can’t really disappear into thin air, can it?

gaya-5

When we had spent quite some time staring the tile floor in the station and a cleaner mopping it, a man came from the kiosk and told that the train would be late for four hours. We were both hungry as wolves and the cleaner was giving us a bad eye for sitting in the station corner (apparently he wanted to clean it). So we took our stuff and left to eat outside the building.

The hours passed and there was no train to Kolkata in sight. We asked a couple of times from the kiosk, whether the train even existed and the response was, as before, that it was coming, somewhere there in the Northern India. So there was no other chance but to sit down in that same corner of the station, watch how the busy locals passed by, tell that same beggar for the tenth time that we couldn’t help him and spot the rats on the rails, eating the waste. Quite lovely creatures.

gaya-2

But the wait was actually easier than we first thought. Gaya’s station was full of people, hassle and events so you couldn’t really get bored. And finally the train came too, only 9 hours late. We arrived to Kolkata at 3am and a friendly taxi driver ventured with us through the sleepy centrum in order to find some accommodation for a few hours. All’s well that ends well.

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s