Annapurna Circuit – To trek in running pants or on a yak?

Hey there, in case you aren’t among the lucky 5 million who understand Finnish, here is a link to the English version below! Enjoy!

Annapurna_34_2.jpg

Hop! Matkapäiväkirja jatkuu! Pistä osat ykkönen ja kakkonen eetteriin tuosta, jos et oo vielä ehtiny tutkimaan.

Päivä 4

Annapurna_35_3.jpg

Matka jatkui Chamesta aikaisin aamulla Lower Pisangiin. Yöt ja aamut oli parasta aikaa bongata lumisia vuoria, ennen kuin iltapäivän pilvimassat peitti ne näkyvistä. Tänä aamuna saatiin ihmetellä valtavaa Annapurna IV:n huippua suoraan majatalon ikkunasta. Matkalla oli kevyt kilometrin nousu ja ensimmäisiä kertoja alkoi mietityttämään, mitenhän meidän käy 10kg ja 15kg reppujen kanssa ennen 5416m huiputusta. Annapurnalla on mahdollisuus palkata kantaja suuremmille repuille. Ilmeisesti heillä pitäis jonkun näköinen 20kg hipova painorajoitus, mut näin kyllä monta monituista sankaria, joilla oli lastattu huomattavasti enemmän kuormaa selkään. Kantajien palkat on surkeita, eikä mitenkään suhteessa työn raskauteen sään armoilla jyrkässä vuoristossa.

Lower Pisangissa oltiin yllättävän aikaisin jo puolenpäivän maissa. Oli mahdollisuus pestä pari hikistynyttä paitaa ja vaellussukkia suihkun ämpärissä. Ja nauttia suihkusta, jonka kaasulämmitteinen järjestelmä takasi joko kiehuvan kuuman tai jääkylmän vesiyllätyksen. Eipä siinä, me suomalaisethan loikitaan vapaaehtoisesti vaikka avantoon. Iltapäivänokosista toivuttuamme kiivettiin vielä ylemmän Pisangin luostariin, jonka pihamaalta oli upeat näkymät ympäröivään laaksoon. Matka sinne ylös oli täynnä rakkauslauluja porrasnousuja kohtaan, joita oltiin jo opittu käsittelemään pelon sekaisella kunnioituksella. Nousut kun ei Annapurnalla tuntuneet loppuvan koskaan.

annapurna_36

Illalla majatalon ravinteliosastolla alkoi jo olla aika kylmä, ja koko majoittuva porukka kerääntyi lattian keskellä olleen kamiinan ympärille. Meille oli muodostunut tavaksi tilata minttuteetä keittiöstä, joka lämmitti mukavasti kohmeisia käsiä. Vielä Dal Bhaatit mahaan, ja oltiinkin jo valmiina unten maille. Pientä kuumottelua tosin aiheutti Juliukselle noussut kuume, sillä se olisi saattanut vaatia ylimääräisen lepopäivän Pisangissa. Tuli myös mieleen lievän vuoristotaudin oireet, joihin kuumekin kuului. Todettiin kuitenkin, että yön yli ihmettely oli varmaankin paras vaihtoehto panikoinnin sijaan.

Annapurna_37_2.jpg

Päivä 5

Hulion kuume oli laskenut ja aamulla lähdettiin taas vesipisteen kautta eteenpäin. Vaellus sujui rattoisasti tasaisessa maastossa mäntypuiden keskellä, kunnes päätettiin ottaa oppaan suosituksesta ylempänä vuorilla kulkeva reitti. Ainut vaan, että Mr. Husky ei kertonut kuinka jumalattoman jyrkkä nousu oli tiedossa ennen ylemmälle reitille pääsyä. Luultavasti tiesi viisaasti pysyä vaiti, sillä oltais riemastuttu tästä jo etukäteen.

Annapurna_44.jpg
Pisangin munkkiluostari. // The monastery at Upper Pisang. 

Annapurna_40_4.jpg

Tää aamu oli ensimmäinen, kun nähtiin paljon muita trekkaajia.  Pystysuoraa rinnettä oli tähdittämässsä vielä Spandex-kalsareissaan kekkaloivia retkihulluja, jotka kiitivät ohi kapeaa vuoristopolkua loilottaen mennessään “excuse me, excuse me”. Ei näissä sen enempää ihmettelemistä olis ollut, mutta polut oli kapeita ja samat kirmaajat löytyi aina seuraavalta matkamuistokiskalta läähättämästä. Tyylinsä kai kullakin. Mun reppu painoi ainakin viis kertaa normaalin verran, eikä Juliuksen olemus näyttänyt yhtään sen kevyemmältä. Tässä vaiheessa kyseenalaistin jokaisen järjenhivenen joka oli saanu mut suostumaan Kathmandussa tähän touhuun. Armoton kilpailuvietti yritti pysyä jumppakasseja heiluttelevien kalsarikallejen perässä, mutta jalkalihakset kieltäytyivät jyrkästi yhteistyöstä. Piti nöyrtyä ja kehittää oma hidas, mutta varma tapa edetä. Se mikä hävittiin kuntokisassa, voitettiin tahdonvoiman määrässä. Ja päästiin muuten ylös!

annapurna_38_2annapurna_41

Matka jatkui rinteitä pitkin parin tiibetiläistyylisen vuoristokylän läpi. Oli huikeita lumihuippuisia vuoria ja nepalilaisia kyläläisiä. Siitä eteenpäin vaellettiin läpi havumetsien ja aavojen heinikoiden lopulta Manangiin asti. Alettiin olla aika väsyneitä kuudennen vaellustunnin kohdalla, jolloin Husky kertoi, että jäljellä olisi vielä puoli tuntia. Okei, se olis ihan kävellettävissä. Kaks tuntia myöhemmin jokainen meistä oli rikki, ja aloitettiin lentävä läppä Huskyn ajan arvioinneista: “Oliko tää nyt nepalilaista aikaa puoli tuntia vai ihan tavallisen kellon mukaan?” Miekkonen oli lämmennyt suomalaisille kaheleille jo sen verran, että vaan hekotteli.

Päivän lounaspaussin autuudessa tais unohtua laittaa aurinkovoiteet naamaan, sillä illemmalla kumpikin näytti ennemmin Kanarian Suomi-baarissa vierailleelta örkiltä kuin kokeneelta Himalajan vaeltajalta. Myös opas oli onnistunu polttamaan nokkansa, joten joukossa tenunenät tiivistyi. Illallispöydässä se ehdotti, että vuokrataan jakki huomiseksi. “Mitä varten?” me ihmeteltiin. “Että pääsette joskus ryömimään ylös sinne 5416 metriin”, ja nauroi räkäsesti päälle.  Opittiin tärkeä pointti nepalilaisista – kalavelat kuittailuista maksetaan aina takaisin korkojen kera!

annapurna_42
Aamu. // Morning.

Let’s continue with the travel diary! If you missed the previous parts, here are the first and second stories.

Day 4

The journey continued from Chame to Lower Pisang. The nights and mornings were the best time to see snowy mountains, as the clouds usually gathered and covered them up in the afternoon. That morning we were able to spot the peak of Annapurna IV straight from our window at the teahouse. This day included one kilometre ascend and it was the first time we started to think whether it was such a good idea to go on with our 10kg and 15kg backpacks to the 5416 metres. At Annapurna, there is a possibility to hire porters to carry backpacks and many trekkers used their services. I think they have some sort of official carrying limit of 20kg but I saw so many porters with heavier bags that the rule is probably not enforced well. The salaries of porters are pretty poor, especially when considering how hard their work is on the steep mountains.

Annapurna_45_2.jpg
Ylemmän Pisangin ylemmän reitin huipulla. Hullu nousu! // At the upper route of Upper Pisang, after that crazy ascend.

annapurna_46_2

We arrived at Lower Pisang quite early around 12pm. It provided an opportunity to wash sweaty clothes on a washroom bucket and enjoy the surprises provided by a gas shower. This shower had only two settings for water temperature: boiling hot and ice cold. You never knew, which one you were going to get that time so it kept the shower pretty interesting (and short). After the much appreciated afternoon nap we trekked up to the nearby Buddhist monastery. Journey up was full of love towards all kinds of stairs, which we had learned to treat with fearful respect. It seemed that ascends would never end at Annapurna Circuit.

Annapurna_47_2.jpg

In the evening, it started to get really cold at the restaurant section of our teahouse accommodation and every single visitor was warming themselves up near the fireplace. We had formed a habit of ordering mint tea in the evenings, which was great opportunity to warm cold fingertips. Once we ate Dal Bhat, we were ready to head to sleep. The only problem was that Julius got a fever, which was concerning to our plans to carry on trekking the next day. There was also a slight possibility that this was one of the symptoms of high-altitude sickness but we wanted to wait, instead of just randomnly panicking around.

Annapurna_49_2.jpg

Day 5

The fever was gone so we were able to continue trekking after using the services of a safe water station. Walking among the pine trees on flat terrain felt great before we took the advice of our guide and opted to trek the rest of the journey on a higher route. The only thing our guide didn’t mention while making this suggestion was the steepness of the mountain leading to the route on higher ground. Wise man as he was, he probably knew the level of our eagerness what came to super steep ascends and decided to leave the critical details out.

This was the first morning when we saw a lot of other trekkers. The stars of this steep mountain were the xo called “show off” trekkers, who ran on the narrow mountain lanes wearing only light running pants and shouting constantly “excuse me, excuse me”. I think it wouldn’t have been a challenge for us to stand them if they hadn’t passed people on narrow paths just to have a break a bit sooner at the next souvenir stalls. At this point I felt that my backpack weighed five times heavier than usual and Julius’ face told that he wasn’t having easier time. I questioned every bit of my senses when I had agreed to leave on this trip at Kathmandu. Merciless competitive side of me wanted to beat those running pants but my leg muscles refused to cooperate. I had to embrace modest attitude and learn a more suitable, slower way to ascend at my own pace. What we lost in the fitness race, we definitely won in the contest for the strong-willed. And eventually, we got on top of that mountain!

Annapurna_50_6.jpg

So the journey continued through a couple of Tibetian styled villages on a higher ground. We saw awesome snowy peaks and beautiful Nepali villagers in their daily activities. During the day we trekked through the pine forests and fields of grass finally to Manang. We were quite exhausted after 6 hours of trekking but continued eagerly when Husky stated that it would only take 30 minutes to call it for that day. Fast forward two hours, and we were all quite broken when the village of Manang finally emerged in the horizon. This started a joke between us and whenever Husky predicted trekking hours, we would ask: “So is it 30 minutes according to Nepali time or normal time?”After figuring out how crazy Finns are, he had left behind his former seriousness and just laughed.

Annapurna_51_4.jpg

At lunch break we were so happy to just sit for a while that we completely forgot to apply sun lotion. You can guess the result – in the evening we looked like beer tourists after weeks of terrific liquid diet instead of experienced trekkers in the Himalayas. Luckily our guide Mr. Husky joined the club with a red nose! At the dinner table he suddenly suggested that we should rent a yak for the next day. “Why?” we asked. “Because you have to crawl up to that summit somehow!” he stated and laughed a good lot. That’s what you get when you make jokes about Nepalis – they’ll pay it back double!

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s