Terelj National Park – Mongolian hospitality…

Hey there, in case you are not among the lucky 5 million who understand Finnish, here is the link to English version below!

Huh mikä radiohiljaisuus! Pekingissä on köpötelty kevyttä 15-20 kilometrin kenttälenkkiä päivässä, joten Nukkumattia ei ole tarvinnut paljon etsiskellä (kolotusta ja rakkoja sitäkin enemmän). Tein teille myös hippasen paremman kartan meidän reitistä, mutta meikä ja tekniikka on pitkälti katastrofin keitos, joten siinä tulikin sit pari muuttujaa… Ny se on kuitenki valmis, joten klikatkaahan tuosta!

Palataan vielä Mongoliaan, Tereljin luonnonpuistoon! Saavuttiin aamutuimaan Ulan Batorin juna-asemalle, josta kyyti jatkui muutamaksi tunniksi hostellille. Mongolialaiset on sydämeltään nomadeja, ja tämä näkyi myös pääkaupungissa. Monilla katoilla ja pihoilla oli viritettynä jurttia, ja myös meidän hostellin katolta löytyi kokonainen jurttien suma. Oli pikkasen jännää katsella alta levittäytyvää kaupunkia, kun viereen oli pystytetty paimentolaismajoja vieri viereen.

mongolia_11
Tereljin luonnonpuiston rinteiltä. // At the hillside of Terelj National Park.

Nykymongolialaisten muuttoliike kaupunkiin on myös tuonut ikäviä ongelmia Ulan Batorin lähiseuduille, joihin on kohonnut elantonsa perässä muuttaneiden mongolialaisten jurttakyliä. Vuonna 2009 Mongoliassa riehui jäätävä puhuri, joka tappoi valtavasti karjaa, ja näin ollen vei monelta maaseudulla asuneelta elannon. Vaikka Ulan Batorin lähiöön muuttaneet on tulleetkin alunperin paremman huomisen perässä, työttömyys kukoistaa ja juoksevaa vettä tai lämmitystä ei ole. Osalle mongolialaisista jurtassa asuminen on toki myös tunneperäinen valinta: näissä jurtissa on synnytty, kasvettu, menty naimisiin, perustettu perhe ja kuoltu jo satoja vuosia.

Se siitä tietoiskusta! Matkustettiin siis kolme pitkää tuntia luvattoman halvalla bussilla Tereljin luonnonpuistoon.  Kun päästiin perille, niin kävi niin ohrasesti, ettei kummallakaan meistä ollut käryä, mihin olisi lähdettävä seuraavaksi. Bussista oli myös tarttunut uniikki ja käsintehty matkamuisto mukaan – valmiiksi patterin välissä lämmitetty purkkapallo liimautuneena takkiin. Purkat ja niiden lörppäsuiset omistajat on paholaisen keksintö, mutta Suomi-marttojen vinkeillä lähtee pirun sarvetkin: muistakaa ruokaöljy kovaonniset! Kaiken kukkuraksi Hulio oli kuitata hätäpäissään tästä korvessa harhailusta elämänsä puhelinlaskun, mutta onneks oli saldorajat paikoillaan. Sijoita tähän väliin mieleisesi ärräpäät, niin jatketaan.

mongolia_12Yhtäkkiä jostakin hiekkatieltä pöristi poika moponsa kanssa, ja alkoi tenttaamaan: “Ana’s Guest House? Sleep? Yes?”. Muutamasta kiellosta ja pään hytkytyksestä huolimatta poika kärräsi mopoansa meidän vierellä, kunnes äkkäsi vähän matkan päästä ruosteisen, parhaat päivänsä nähneen kaaran ja kaksi miestä. Jonkinlaista epämääräistä neuvonpitoa oli meneillään, ja ajattelin, että jos ne munuaiset nyt olivat lähdössä kiertoon, niin ainakin oli eeppiset maisemat. Eipä siinä auttanut kuin luottaa tuntemattomiin, ja pistää reput takapoksiin (joka oli köytetty kiinni narulla…). Parin kilometrin matkan jälkeen päästiin ulos onnellisesti, ja saatiin vielä saatto perille asti. Mitään maksua tästä lystistä miehet eivät suostuneet ottamaan.

Perillä meitä odotti perinteinen jurtta, ja mongolialainen omistaja, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Vähäinen keskustelu hoidettiin puhelimella, jossa Hulion mukaan oli noin kolme eri henkilöä selittämässä ohjeita. Ei edelleenkään tiedetty varmasti, oltiinko oikeassa paikassa vai oliko tämä paikallisten junailema ukotus. Eipä siinä, ylempien haltuun oli ladattava tämäkin yksityiskohta, mutta onneksi jälkeenpäin selvisi, että oikeassa osoitteessa oltiin. Onneksi omistajanainen oli mielettömän ystävällinen, ja esitteli olennaiset asiat mongoliaksi jutellen. Harmi, kun ei osattu sanoa edes kiitosta lokaalilla murteella.

Siinä sitten asetuttiin taloksi, ja ihmeteltiin koristeellista jurttaa, kunnes saatiin puhelimitse kutsu omistajanaisen kotiin illalliselle. Taskulampun valossa joimme maitoteetä suolalla (luit oikein) ja söimme lammaskeittoa. Vähän oli sellainen olotila, että tässä ollaan nyt aika kaukana kotoa ilman yhteistä kieltä, verkkoa, kauppoja tai niitä länsimaalaisuuden mukavuudenhalun kulmakiviä. Omistajaperhe sai parhaimmat naurut, kun juoksin sonnia karkuun pimeällä kylätiellä.

Lisää jurtassa elämisen eläimellisiä elämyksiä seuraavassa postauksessa, joka ilmaantuu tänne piakkoin!

mongolia_2

Wow, it has been really silent here during the past week, sorry for that! Beijing has taken the best of me since we have walked 15 to 20 kilometres per day and I have pretty much fallen asleep when we have come back to our hostel. But I made a map of our route for you guys, it’s way better than the previous list of destinations! I’ll try to update it as much as possible if and when our plans change.

But let’s return to Mongolia for a little while and start with our adventures in Terelj National Park! We arrived to the Ulan Bator train station early in the morning and hanged around in a hostel in Ulan Bator. Mongolians are nomads at heart and this could be seen in their capital as well since there were loads and loads of yurts on their backyards and roofs. We were also offered a few hours stay in the hostel yurt camp, which was basically built on the roof of an apartment block. Pretty unique mixture of nomad mentality and urbanization!

mongolia_5
Aamukahvia jurtan edessä. // Morning coffee in front of our yurt.

But the urbanization has also brought challenges to Ulan Bator’s suburbs that are now filled with Mongolian yurts. In 2009 the snow storm destroyed the livelihoods of many Mongolians that were raising cattle and living the nomad life in rural areas. Although these people moved to Ulan Bator’s suburbs in search for a better tomorrow, the reality is a bit different: unemployment rates are high and there are no running water or heating in the suburban yurts. However, it should be noted that many Mongolians have strong emotional attachments to the traditional ways of life: yurts have been the place for birth, growing up, marriage, family life and death.

But that’s all about yurts for now, as I have to tell a story how we actually got into one! So we traveled 3 long hours on a really cheap bus to Terelj National Park. When we finally arrived, we also realized that neither of us had no clue where we should be heading. Nice to realize it in the middle of nowhere. I had also got a unique, handcrafted souvenir from a bus – sweet and warmed up chewing gum sticked straight to my coat. Yeah, the struggle was real. Those who have battled to remove these sticky devils from anywhere can relate to my pain (bless cooking oil and its multiple purposes!). On top of all this, Julius also almost got a biggest phone bill in his life but luckily there were price limitations settled to his sim card. Note to self: never end up in so much trouble that you have to turn on data roaming abroad.

Mongolia_13.jpg
Jurttahommia! // Yurt business!

Suddenly there was movement on a dirt road where we stood and a boy drove on his motorcycle to us. He kept asking several questions: “Ana’s Guesthouse? Sleep? Yes?”. He wouldn’t give up although we told him that we were looking a different place. Then he noticed two men and a rusty car nearby and started to negotiate with them in Mongolian. At this point I thought that if they are going to rob us or otherwise put up a hassle, at least it would occur in the most epic sceneries I had ever witnessed. We couldn’t do nothing more than trust the strangers when they stated that they would give us a ride to a right place and put our bags to the trunk (which was btw held together by a rope…). After couple of kilometres we were safely escorted to our yurt and these men would not accept anything in return. Lesson number one on Mongolian hospitality!

mongolia_3
Sähköt toimi ainoastaan välillä 21-9. // Electricity worked only from 9pm to 9am.

So once we arrived, we encountered a traditional yurt and its Mongolian owner lady who didn’t speak a word in English. The information we needed was offered us via phone and Julius counted that he spoke to three different persons in a short period of time. We still didn’t know whether this was the right place or was this some kind of local scam that we had fallen into. Despite of the unclear situation we still decided to have a little faith on the Mongolian honesty. The owner lady showed us around and introduced all the necessary things from fireplace to breakfast stocks – in Mongolian, of course! She was so nice that I regretted not having a single phrase with me to answer back in Mongolian.

And what is best, we got an invitation to her house for a traditional Mongolian dinner, just after we had settled in and started to wonder where the nearest market would be. With only a flashlight to lighten the darkening evening, we drank suutei tsai, milk tea with salt (you read right), and ate lamb soup. It started to feel like we were a bit long way from home at that point without a common language, electricity, running water, grocery stores and other beloved things central to the Western culture.  The owner’s family got the best laughs when I ran away from bull on a dark village road.

More about the actual living in a yurt in the next post, coming soon!

mongolia_4
Koristepöytä. // Beautiful table and decorations.

 

2 thoughts on “Terelj National Park – Mongolian hospitality…

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s